Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Kesäkuun alussa ilmestyi vihdoinkin suomeksi käännettynä Jonas Gardellin kolmiosaisen romaanin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ensimmäinen osa Rakkaus. Trilogia lienee useimmille tuttu alkuvuodesta Yle Teemalta nähdystä tv-versiosta. 

Kirjojen sovittaminen elokuviksi tai tv-sarjoiksi ja nsiihen liittyvät ongelmat ovat varmasti monille tuttuja. Filmatisointi voi pilata kirjankin, mielikuvituksessa muovautuneet hahmot ja oikeastaan kaiken. Toisaalta voi myös pitää kuvauksesta, vaikkei kirjasta pitäisikään. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin olikin tässä suhteessa hankala: pidin tv-versiosta järjettömän paljon, ja pelkäsinkin kirjan tuhoavan mielikuvani sarjastakin. Ennen lukemisen aloittamista ihan jännitti, mitä tästä tulee. 

Mutta suotta pelkäsin. Alkusivujen aikana käännös tuntui heikolta: toki virheettömältä, mutta hengettömältä. Samaa vaivaa olin aistivinani satunnaisissa kohdissa muutenkin. Käännös oli sujuvaa, mutta ei luontevaa. Vika voi tietenkin olla myös lähdetekstissä, siitä en voi olla varma. Paikoin dialogia lukiessa ei vain voinut välttyä ajattelemasta, että ihmiset ei puhu näin. Ajatukset olivat kuitenkin hyvin hetkellisiä. Nimenomaan romaanin kerronnassa ja kuvauksessa ovat huippuhetket, joista saa tunteen, että ei ole ollut tunteidensa kanssa yksin tässä maailmassa. Samaa toimintaa, samoja ajatuksia ja samoja tunteita on käyty läpi ennenkin. Varsinaista voimautumista yksitellen  yksinäisinä kuolevat henkilöt eivät anna, mutta jonkinlaista vertaistukea kyllä. Ja kuten kirja jatkuvasti muistuttaa, ajat ovat muuttuneet. Ja muuttuvat jatkossakin.

Kuten sanottu, suhtauduin kirjan lukemiseen vähän jännittyneesti ja ehkä tätä kautta turhan kriittisesti. Neutraalisti suhtautuva lukija todennäköisesti osaa kyllä nauttia kirjasta eikä takerru mahdollisiin käännösongelmiin. 

Annoin jo alkuvuodesta vuolasta kiitosta Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin-sarjan osuvuudelle ja sille, että sarja todellakin tiesi, mistä puhui. Kirjan luettuani huomasin, että kiitos on todellakin suunnattava Gardellille, joka tietää mistä puhuu. Kuvaus pikkukaupungista ja sen ongelmista on totisinta todellisuutta. 80-luvun Ruotsi on 2000-luvun Suomea. 

Kuten sarjankin, myös kirjan kohdalla olen ehkä vähän sokea arvioimaan, lähtökohtaisesti kun suhtaudun tähän hyvin positiivisesti. En toisaalta osaa sanoa, miksi kirjaan miten muuten pitäisikään suhtautua. Historialliset faktat limittäytyvät tositapahtumien keskellä tapahtuvaan fiktioon. Se tekee lukukokemuksesta mielestäni poikkeuksellisen elävän.

"Minä haluan, että elämäni aikana saan rakastaa jotakuta, joka rakastaa minua. 

      Tämä käsittämätön, ennenkuulumaton vaatimus oikeudesta rakkauteen."

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1. Rakkaus on ilmestynyt. 
2. osa Sairaus ja 3. osa Kuolema ilmestyvät keväällä ja syksyllä 2014.

(Kirja saatu WSOY:ltä arvostelukappaleena.)

Helsinkiä haistelemassa

Vaikka Lana Del Rey osoittautui pettymykseksi, ja varsinkin suuri Lana-fani Kille oli murtunut keikan ankeudesta, oli pieni rakkauslomamme Helsingissä muutoin moitteeton. Shoppailtiin, syötiin ja juotiin. Kaikki oli erittäin jees. 

Jaksoin pitkästä aikaa pitää mukanani ihan oikeaa kameraa! Saatte siis ihkaoikean kuvapostauksen, eikä mitään ankeita Instagram-räpsyjä. 

Tässä ollaan vielä toiveikkaan innokkaina odottamassa Lanan keikan alkua. 

Minä Helsingissä, kuva näyttää uhkaavasti päivän asu-kuvalta, mutta ei kyllä oikeasti ole sitä! Kille muuten toi paidan keväiseltä Lontoon reissultaan, kuten toi myös kuvassa näkyvät pöksyt. Rakastan molempia kuin niiden tuojaakin. Kuvasta voi myös tihrustella tarkemmin Tahdon2013-tatuointiani, joka on muuten parantunut mielestäni todella hurjaa vauhtia! En ole edes erityisen neuroottisesti puhdistanut ja rasvannut ja varonut kuvaa kaikenaikaa, vaikka olenkin toki hoito-ohjeita noudattanut.

Shoppailun tiimellyksessä piipahdimme Kämp Galleriassa. Killen sulattaessa sydäntään COSin myymälässä, piipahdin itse Gallerian vessassa. Hieno ja siisti vessa, mutta pohjaratkaisultaan kyllä täysin järjetön. Kopista ulos tultaessa joutui käytännössä painautumaan pisoaarilla tarpeitaan suorittavan miehen selkään. En tiedä teistä, mutta minusta on kiusallista painautua virtsaavan vieraan miehen selkää vasten. Käsiä pestessä vain toinen hanoista toimi, jolloin em. miehen pestessä käsiään toimivalla hanalla blokkauduin nurkkaan rikkinäisen hanan kanssa. Päästessäni taas pesemään käsiä, olin sisäänkäynnin tukkeena odottaessani pääsyäni kuivaamaan käsiäni, sillä em. mies käytti juuri kuivuria. Hämmennystä herättivät myös 100% ekologiset pisoaarit, joissa ekologisuudesta kerrottiin altaisiin kiinnitetyillä LCD-NÄYTÖILLÄ.  En tiedä teistä, mutta minusta on typerää kiinnittää wc-altaaseen lcd-näyttöä.

Järjettömyydessään jo oikeastaan aika hauska saniteettitila, erinomaista sitcom-materiaalia. Esim. Miranda Hart voisi tulla kuvaamaan jakson Helsinkiin Kämp Galleriaan. 

Tässä kohtaa heräsin miettimään, kuinka kiinnostavaa on lukea kahden kappaleen mittaista raporttia käynnistäni ostoskorttelin saniteettitiloissa. Blogiurani huippu on ehkä juuri saavutettu. Nyt eteenpäin. 

 Lounaalle päädyimme välimerelliseen Meze Point-ravintolaan Mikonkadulle. Nälkäkuoleman partaalla buffet-kyltti kiinnitti huomiomme: ruoka oli hyvää, buffet-pöydän valikoima runsas ja henkilökunta oikeasti mukavaa, hyväntuulista ja juttelevaista. Buffet-pöydästä tosin sai hakea vain kerran, mikä meille huomattiin kertoa vasta maksun jälkeen (vaikka asia näköjään lukikin tietoisen huonosti sijoitetussa kyltissä tiskillä). 

Tuli kieltämättä vähän tarkoituksella harhaanjohdettu olo. Kurjaa tämä oli myös siksi, että runsaasta valikoimasta oli mahdotonta saada kaikkea yhdelle lautaselle. Riittävästi syödäkseen kuitenkin sai, ja toisaalta tällä yhden kerran noudolla vältti ainakin itselleni tyypilliset överit ruokaöverit.

Paikassa oli myös hyvä viinitarjous, jonka siivittämänä päädyimme ottamaan kyytipojaksi pullon roseeta.

Sain kuvattua Killestä ehkä maailman ihanimman kuvasarjan. Kuvasarjassa Kille selittää lounasseuranamme olleelle siskolleen syksyllä tulevasta Pokémon-pelistä... Sanomattakin lienee selvää, että Kilpukkani on aika suuri Pokémon-fani. 

 Helsinki oli seikkailupäivänämme omituisten sadekuurojen riivaama. Jatkuvasti tuli pieniä kuuroja, joiden välissä oli kuitenkin ihan kaunista. Pakenimme sadetta esimerkiksi videovuokraamoon, josta Kille jalomielisesti osti kutakin valitsemaansa karkkia kaksi kappaletta, jotta minä sain toisen.

Kävelimme Kalliossa, josta päädyimme vielä Alkoon hankkimaan pullon poikineen viiniä ja jatkamaan iltapäivää Killen siskon luona. Ilta sujui mukavasti, keskustelut olivat hyviä ja muutenkin oli viihtyisää.

 Pengerkadulla kävellessä en voinut olla muist(elem)atta kaikkia Koodi.netin forumilla kirjoitettuja urbaanilegendoja Pengerkadun bottomista. Vai onko hän sittenkään urbaanilegenda? Luultavasti ei, mutta minä en häntä tiettävästi ole koskaan oikeasti nähnyt. Pengerkatu kuitenkin on todellinen paikka, siitä tässä kuva todisteena. 

Killen siskon luona pistimme vielä pystyyn photoshootit, jotta Kille saisi blogiinsa  vähän matskuu. Helsinkishoppailujen sato piti tietysti päästä heti esittelemään. 

Kuvissa näkyvän valkoisen neuleen Kille osti näyttääkseen ruotsalaisbloggari Tobias Sikströmiltä, joka taasen on ostanut samanlaisen neuleen näyttääkseen Nicholas Houltilta A Single Man-elokuvassa. Huoh, homomiehet, tekisi mieleni huokaista. Neule on kuitenkin ihanan pehmeä ja pörröinen ja aion ehkä silitellä neuleen puhki aina Killen sitä käyttäessä. Kuin kissanpentua silittäisi!

Lopulta Helsinki-retkemme tuli päätökseensä: viimeisellä junalla lähdimme kohti koti-Turkua, joka kieltämättä tuntuikin jo melko kutsuvalta. Matka kului postauksia näpyttäessä, Killen nukkuessa pää sylissäni. Taisi vähän viini ja uni painaa Kilpukkaa.

Lana Del Rey Helsingissä: kun lavakarisma ei kanna, voi keikalla jakaa nimmareita

Kuten sosiaalisen median perusteella koko muukin Suomi kaikkine homoineen, olimme mekin Killen kanssa sunnuntaina Lana Del Reytä katsomassa Helsingin Hartwall-areenalla. Toisin kuin ilmeisesti monille muille, meille keikka ei ollut yhtään #amazing eikä todellakaan #bestnightever, kuten Twitteristä ja Instagramista sai päätellä keikan olleen.

Jätän nyt mainitsematta hämmennykseni 40 ja 50 euroa maksaneista fanipaidoista, jotka ovat toki ulkomusiikillisia seikkoja, mutta selittävät verrattain kohtuullisia lippujen hintoja. 

Lipuista sen sijaan haluan todella vahvasti purnata: hankimme liput hyvissä ajoin, ostimme liput kalleimmasta hintaryhmästä, alakatsomosta, lavan läheltä. Paikoilla fiilis kuitenkin laski melko nopeasti: paikoilta näki luvattoman huonosti. Sen lisäksi, että näimme lavalle käytännössä lavan sivulta, oli juuri sopivasti edessämme myös screeni, jota emme tietenkään nähneet. No, paikoilta olisi saanut siirtyä: joko sivummalle, jolloin näköesteenä olisivat olleet katosta roikkuneet sähköjohdot, tai vielä pahemmin näkökenttään särähtävä jättiscreeni. No thanks. 

Lana keikistelemässä eturiville ja herra järjestys(mies)sedille.

No, itse keikkaan. Ensiminuutit olinkin innoissani: Lana lauloi että my pussy tastes like pepsicola, ja mietin, että intiimivaivat on tosiaan hyvä tuoda esiin heti, ettei tule myöhemmin yllätyksenä. Pian kuitenkin huomasin, että Lana keskittyi esiintymisessään aivan todella pelkästään eturiviin: hyvin varhaisessa vaiheessa Lana laskeutui portaita yleisön tasalle permannolle, käpälöi ja kosketteli ja ennen kaikkea huudatti eturiviin pakkautunutta teinilaumaa. Söpöä ja herttaista, mutta yllättävää näin varhaisessa vaiheessa keikkaa, ajattelin. Söpöä ja herttaista se lakkasi kuitenkin olemasta siinä vaiheessa, kun huomasin Lanan todellakin keskittyvän vain eturivin teineihin, joiden loputtomat ailavjuulanaaa-huudot menivät överiksi ensimmäisen vartin aikana. Saa olla innoissaan, saa olla hurmiossa, mutta keikka ei vittu ole sitä varten, että Lana vastailee teille että ailavjuutuu. Ärsytyskynnys ylittyi viimeistään siinä vaiheessa, kun Lana oli eturivin yleisön parissa aivan jatkuvasti. En pitänyt kirjaa, mutta todellakin liian moni esitetystä neljästätoista kappaleesta meni eturiviä nuoleskellen. Toisaalta nuoleskelu toimi kyllä molempiin suuntiin, yleisö nuoli Lanaa ja Lana yleisöä.

En halua nyt vähätellä kenenkään fanitusintoa, päinvastoin. On hienoa, että ihmiset suhtautuvat poptähtiin fanaattisesti ja ovat keikoilla innoissaan. On hienoa, kun artisti huomioi faninsa. Jäähalliolosuhteissa se ei kuitenkaan toimi: 10 000 hengen yleisö pitää huomioida (tai olla huomioimatta) kokonaisvaltaisesti, ei vain eturiviä kihnuttaen.

En halua myöskään kuulostaa Lana-vihamieliseltä, päinvastoin. Pidän Lana Del Reystä paljonkin, en tietenkään olisi edes epämieluisaa artistia lähtenyt katsomaan. Keikka vain oli pettymys. Suomen keikka oli ilmeisesti kiertueen viimeinen, ja se todentotta myös näkyi ja kuului. Suurimmaksi fiaskoksi lässähti kuitenkin loppuun jätetty, paisutellun suuri, hieno ja ihana National Anthem (joka on muuten Killen ja mun Se Biisi), joka olisi voinut pelastaa keikasta todella paljon. Bändi takoi ja eläytyi ja sooloili pitkät tovit.

Mutta mitä tekee Lana? Kiiruhtaa biisin puolivälissä eturivin kukkaseppelemisujen pariin, jakamaan yhteiskuvia, nimmareita ja halauksia. Meet & greet-tyyppiset tapaukset ovat artistilta hieno käden ojennus yleisölle, eikä koko yleisöä voi tietenkään singeerata, mutta joku roti ja kunnioitus muuta yleisöä kohtaan: jakaa nyt nimmareita kesken esityksen. Nolon ja ala-arvoisen lisäksi show'n grande finale oli paljon muutakin: varauksetta idoliaan rakastavat fanit ovat tottakai kahta kauheammin pikkurillin ympärillä, kun saavat ihokontaktin idoliinsa. Suuri yleisö ei saa tästä kuitenkaan mitään, varsinkaan kun artisti käytännössä katoaa tyystin näkyvistä. 

Jos karisma ei riitä suurille lavoille, ei suurille lavoille pidä lähteä. Lana takaisin savuisten jazzklubien nurkkaan demobiisejä laulamaan, jätetään stadionit stadion-luokan tähdille.

Kuvat: minä, älä kopioi ilman lupaa.

Mitä mieltä on lukijakunta? Onko joukossanne joku Lanan keikalla ollut? Mitkä ovat fiilikset, ihastuttiko vai vihastuttiko?

Leimautunut homo

Kaikki ovat varmasti kuulleet, että kaikkien ihmisten tasa-arvoa ajava Tahdon2013-kampanja ei ole mikään homojen kampanja, eikä sen pitäisi leimata ketään. 

No, tässä vaiheessa on selvää, että kyllä kampanja leimaa. 

Olen tämänpäiväisen Tahdon2013-kampanjoinnin myötä loppuelämäni leimautunut homo.

 

Käsi klo 17.50

Käsi klo 19.27

Käsi klo 0.45

Jeppis jepulis, tänään Turussa järjestettiin yhteistyössä Turku Tattoo Parlourin kanssa TahdonTatskan-tapahtuma. Ylläolevan kuvan mukaisia tatskoja tehtailtiin urakalla koko päivän ajan. Ensimmäiset tatuoinninhaluiset saapuivat paikalle jonottamaan leimaansa ennen kymmentä, kun tatuointien teko alkoi kahdeltatoista. Itse olin paikalla kahdeltatoista, kuvitellen, että aikaa on vielä ja leiman saa varmaan iltapäivän kuluessa. Lopulta tatuointia nakutettiin seitsemän jälkeen. 

Tapahtumaa mainostaessani en ollut varma tatuoinnin ottamisesta, pidin sitä jopa epätodennäköisenä. Eilen kuitenkin tajusin, että todella haluan ottaa tatuoinnin muistoksi tästä kampanjasta. Olisin luultavasti harmitellut ikuisesti, jos kuva olisi jäänyt ottamatta. Tahdon2013 on ikimuistoinen ajanjakso, ja vaikka se joskus mielestäni unohtuisikin, on nyt tatuointi minua siitä aina muistuttamassa.Ihana ja tatuointiinrakastunut kiitos Turku Tattoo Parlourille, suosittelen paikkaa lämpimästi! Hyvä tunnelma, ei liian painostava ja ahdistava hevirokkiluola kuten tatskamestat yleensä. Henkilökuntakin oli hauskaa ja hyväntuulista ja ihan todella asiansaosaavaa. Pus!

Kirjoitan ehkä tatuoinnista tarkemmin lisää myöhemmin, mutta nyt on mentävä nukkumaan, sillä huomenna on tiedossa aikainen herätys. Suuntaamme nimittäin Killen kanssa Helsinkiin, Lana Del Reytä katsomaan ja muutenkin pääkaupungin kesästä nauttimaan. Jes! 

Salkkareiden kauden päätös: Lari tuli kaapista - mitä tästä seuraa?

Angsti-Elias (Petteri Paavola) ja Lari (Ronny Roslöf). (KUVA: MTV3)

Näin on taas yksi kausi Salkkareita saatu päätökseen. Jos vuoden takainen päätösjakso sai kaikki paikat jyskyttämään monessakin mielessä, oli tämän kevään jakso vähintäänkin yhtä jännittävä, vaikkakin eri syistä.

Viime keväänähän Lari ja Elias yltyivät intohimoiseen aktiin, joka oli pudottaa silmät päästä jopa meikäläiseltä: kyse ei nimittäin ollut mistään hellästä vahinkosuukosta, vaan toiminta oli ihan totista jyystöä (mitä ei tietenkään televisioruudussa näytetty). Jännittävä käänne oli myös Kallen palaaminen Pihlajakadulle, tosta noin vaan, yhtäkkiä yllättäen! 

Angsti-Elias (Petteri Paavola) ja Lari (Ronny Roslöf). (KUVA: MTV3)

Lari ja Elias olivat kantavia voimia myös kevään 2013 päätösjaksossa. Ensin Lari ja Elias riitelivät  Larin kaappiinpiiloutumisesta ja kulissityttöystävästä ja riidan päätteeksi Lari tulikin isälleen kaapista. En muista kirjoitinko asiasta Twitteriin vai tänne blogiin, mutta olin jo ikuisuus sitten vakuuttunut Larin kaapistatulon olevan osa kauden finaalia. Tämä oli mielestäni hyvin nähtävissä jo siitä, kuinka Lariaksen juonikuvio tuntui olevan hyvän tovin käytännössä jäissä. 

"Ala oleen Lotan kaa. Mee vaik paneen sitä jos se tekee faijas onnelliseks!"  

Juonen jääminen keväällä kesken tarkoittaa tietysti sitä, että tilanteen selvittely jatkuu varmasti pitkälle syksyyn! Veikkaan kuvion jatkuvan samalla klassisen kliseisellä linjalla kuin se on tähänkin asti mennyt: Ilkan ja Larin välit luultavasti menevät. Onneksi Pihlajakadun residenssissä on tilaa ja Lari luultavasti voi muuttaa Katariinan, Kallen ja Eliaksen luo... Luonteva asumisjärjestely minusta! 

"Sä olit just tulossa kaapista. Nyt sä aiot sukeltaa sinne niin syvälle, että heräät aamulla jostain Narniasta."

(KUVA: MTV3)

Toisaalta toivoisin juonelle vähän lempeämpää jatkoa: tosielämässä kun kaapistatulo ei taida kovin usein ainakaan lopullisesti katkaista välejä perheenjäseniin, vaikka se yleinen pelko onkin. Tällainen tv-viihde herkästi vahvistaa pelkoja, ja kukaties antaa tiedostamattomia toimintamallejakin. Toisaalta Salkkarit ovat handlanneet homoaiheen käsittelyn niin hienosti, että luultavasti yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa kuitenkin jäädään plussan puolelle. Taas kerran pitää kehua ja kiitellä, mahtavaa Salkkarit!

 

(KUVA: MTV3)

Jännittävä on myös tämä mystinen äitihahmo, jota Kalle kevään viimeisissä jaksoissa yritti tavoitella. Mistä mahtaa olla kyse? Aiemmin tällä viikolla ehdin jo hetkittäin pohtia, voisiko olla mahdollista, että esimerkiksi Miia olisi jollain ovelalla tavalla pystytty sittenkin jättämään henkiin. Oikeilla jäljillä kuitenkin olin, sillä kyse on ilmeisesti Kallen äidistä. Toisaalta jopa minusta olisi kuitenkin mautonta, jos syöpään ennen sarjan alkua kuollut hahmo olisikin yhtäkkiä sittenkin elossa. Luulen, että meitä pyritään nyt vedättämään.

Loistava käänne olisi, jos Kallen "äidiksi" paljastuisikin jonkinlainen faghag. Homoemo voisi olla ylipainoinen ja muutenkin överi drag queen-äitihahmo, joka istuu metsän keskellä mökissään valtaistuimellaan, ja jonka luo Kalle on paennut menetettyä Brasilian rakkauttaan. Hahmoa voisi näytellä vaikka drag queeniksi puettu Esko Kovero.

Mutta nyt on Salkkari-kausi paketissa! Mitähän sitä tekee koko kesän? On nimittäin vaikea tilanne: kun ei ole Salkkareita katsottavana, jää kauheasti aikaa skitsoilla ja odottaa Salkkareiden jatkumista. Elämäni ehkä kaipaa jotain parempaa sisältöä. 

Loppuun vielä loppukevennys. Yksityiskone matkalla Hawaijille. Parasta ikinä.

(KUVA: MTV3)

Raportti Ranskasta: "Pelon ilmapiiri on onnistuttu luomaan"

Useimmat uutisointia seuranneet ovat varmasti huomanneet, että alkuvuoden aikana Suomen lisäksi myös Ranskassa on väännetty tasa-arvoisen avioliittolain tiimoilta. Mielestäni Suomessa Ranskan tilanteesta on uutisoitu harvinaisen sekavasti, eikä kokonaiskuva todellakaan ole hahmottunut. Pääasiassa on keskitytty vain kauhistelemaan Timo Soinin osallistumista homojen oikeuksia vastustavaan mielenosoitukseen, kun olennaisempaa olisi kauhistella sitä, kuinka yleisesti sivistysvaltiona pidetyssä maassa sadattuhannet ihmiset kerääntyvät vastustamaan homojen oikeuksia. Olennaista ei ole se, osallistuuko yksi mölliksi tiedetty mölli Suomesta, vaan se, että möllejä kytee pinnan alla suurempiakin joukkoja. 

Onneksi en ole Ranska-tiedotukseni kanssa kuitenkaan täysin suomalaisen median varassa. Ranskan Tolousessa nimittäin sattuu asustamaan serkkuni, joka pyynnöstäni toimi kirjeenvaihtajana ja kirjoitti teille selostuksen Ranskan tilanteesta.

Postaus on melko pitkä, mutta suosittelen silti lämpimästi sen lukemista.

 Muutama viikko sitten Ranskasta tuli maailman 14. maa, jossa avioliitto ja adoptio eivät ole enää rajattu vain heteroparien oikeudeksi - ensimmäinen miespari sanoi "oui" kaksi viikkoa sitten. Tyystin tuskattomia eivät lakimuutosta edeltävät viikot ja kuukaudet ole olleet, enkä liene ainoa Ranskassa asuva joka on jo homoähkyn vallassa tammikuulta jatkuneen lähes päivittäisen asian tiimoilta uutisoinnin seurauksena.

Viime marraskuulta lähtien ihmiset ovat kerääntyneet jättimielenosoitusten merkeissä Ranskan suurimpien kaupunkien kaduille vastustamaan uutta lakia. Manif. pour tousin paikallisjärjestöt ovat järjestäneet Pariisin tohinoihin  bussimatkoja etelän suurimmista kaupungeista asti. Internetin aikakautena on ollut suorastaan hämmentävää havaita miten mielenosoituksia mainostetaan yhä julistein ja flaijerein, ja vieläpä satojen kilometrien päässä tapahtumapaikoilta. Uskoa ihmiskuntaan on nostattanut jakopisteiden läheiset roskikset, jotka ovat olleet täynnänsä näitä sinipinkkejä lappusia - rutattuina. Liikkeen toiminnan loppumista on huhtikuun lopulta asti toivonut 67% ranskalaisista.

Flagmob Toulousen kaupungintalon edessä ennen tasa-arvoisen avioliittolain läpimenoa.

Myös lain muuttumista kannattava kansanosa on ollut aktiivisena liikkeellä, ja marsseja ja muuta oheistoimintaa pussailumielenosoituksista aina die in -mielenosoituksiin on järjestetty etenkin suurimmissa opiskelijakaupungeissa. Kääntämättäkin lienee selvää kumpien iskulauseissa ja kylteissä on ollut enemmän tolkkua.

Kääntämättäkin lienee selvää kumpien iskulauseissa ja kylteissä on ollut enemmän tolkkua.

Suomen iltapäivälehdet uutisoivat lain läpimenosta jo huhtikuussa,  mutta ilo oli ennenaikainen; laki oli saanut hyväksyntänsä vasta eduskuntaa vastaavilta laitoksilta. Tämän jälkeen käytiin vielä todellinen jännitysnäytelmä Ranskan perustuslakivaliokunnassa. Tunteet kävivät kuumina lain kohtalon selviämistä odotellessa; joka viikko uutisoitiin pahoinpitelytapauksia niin pienistä kuin suuristakin kaupungeista, joissa teon syynä oli ollut hakatuiksijoutuneiden seksuaalinen suuntautuminen. Väkivallantekoja sekä uhkailuja oli alkuvuoden aikana kolminkertainen määrä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Mielenosoituksista poistuvia muistutettiin olemaan erityisen varuillaan ja välttämään yksinliikkumista.

Manif. pour tousin joukot ottivat marttyyriasenteen lakialoitteen mentyä läpi eduskunnassa.

Lopulta laki kuitenkin tuli ulos reilua viikkoa ennen "laskettua aikaa", ehdotonta takarajaa Conseil constitutionnelin päätökselle, sopivasti homofobian vastaisena päivänä 17.5. Presidentti Hollande vahvisti lain heti 18.:na. Tämä hieman selittää mikä ajoi 150 000 (järjestäjien mukaan 1 000 000) katolisia arvoja kannattavaa ihmistä Pariisin kaduille vielä lakimuutoksen jälkeenkin; sen piti olla viimeinen vahva mielipiteenilmaus päättäjien vakuuttamiseksi perinteisistä perhearvoista. Tähän viimeiseen marssiin liittyi katkeria ja huolestuttavia lieveilmiöitä, mm. äärioikeistojoukkojen julkaisema "sotasuunnitelma", johon oli merkitty useita homoklubeja, Tetûn toimitus, paikallisen Setan toimitiloja jne. Marssi työllistikin noin 4500 poliisia.

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien mielenosoitus lain läpimenon jälkeen työllisti n. 4500 poliisia.

Meres Veilleuses linnoittautuneena kaupungintalon eteen vastustamaan tasa-arvoista avioliittolakia.

Lain läpimenon jälkeen Manif. pour tousin näkyvin hahmo, Frigide Barjot, on sanoutunut irti hankkeesta.

Mutta "Ranskan kevään" hullutukset eivät yhäkään ole loppuneet. Esimerkiksi täällä Toulousessa Meres Veilleuses (pääasiassa perheenäideistä koostuva ryhmittymä) on ilmoittanut linnoittautuvansa kahdeksi viikoksi kaupungintalon eteen (merkittävimmälle aukiolle) "haastamaan ihmisiä keskusteluun" asian tiimoilta. Ainakin ensimmäisen viikon osalta lupaus on pitänyt. Mielenilmaus on tavoittanut tehokkaasti kaikki kansanosat peukkua näyttävistä vanhoista pukumiehistä paheksuvasti katseleviin nuoriin ja keski-ikäisiin. Joukkion mielestä monimuotoisuutta tukee erityisesti se, että avioliitto on tarkoitettu vain heteropareille, homofoobisia he eivät omien sanojensa mukaan tietenkään ole. Tietysti on mainiota, että tällainen kriisipiste/keskusteluapu on lainvastustajille avoinna ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa.

Vastustuksen olisi toivonut jäävän manif. pour tousin ja meres-veilleusin tyyppisten ikään kuin surullisten mutta kuitenkin pääosin rauhanomaisten liikkeiden käsiin. Viime päivinä äärioikeiston nuoret kannattajat ovat kuitenkin milloin heiluneet soihtujen kanssa televisioiduissa tennisotteluissa maskit kasvoillaan "lasten oikeuksia" puolustaen, milloin pahoinpidelleet vasemmiston homoaktivistin kuoliaaksi.  78-vuotias äärioikeistolainen ampui itsensä Notre Damen katedraalissa Pariisissa herättääkseen keskustelua Ranskan nykyisestä tilasta ja etenkin avioliittolakimuutoksesta. Katuväkivalta homoseksuaaleja kohtaan ei ole osoittanut laantumisen merkkejä. Vaikka tällaisten tekojen tiedostaa olevan vain marginaalisen joukkion tekosia,  tietynlainen pelon ilmapiiri on onnistuttu luomaan. Marche des Fiertés'ille osallistuminen kysynee tänä vuona ripauksen vanhanaikaista rohkeutta.

Poliittisesti aktiivisia pienestä pitäen.

Mielenosoituksista on kuitenkin mainittava, että ne ovat Ranskassa suurta kansanhuvia ja arkipäiväisempi ilmiö kuin mihin esimerkiksi Suomessa on totuttu. Mukavaa perheen yhteistä tekemistä sunnuntaipyöräilyjen ohella. Myöskään kaukaa järjestetyt bussimatkat mielenosoituspaikoille eivät ole tyystin harvinainen ilmiö verrattain tärkeitten mielenosoitusten kohdalla. Mistään uudesta Bastiljellemarssimisesta Ranskassa ei siis suinkaan ole ollut kysymys. Eniten asiassa onkin hirvittänyt se, että hyvästä mielenosoitusvalikoimasta huolimatta juuri tällaiset liikehdinnät ovat saavuttaneet niin suorta suosiota suhteellisen modernina pidetyssä länsimaassa vielä vuonna 2013.

Tein sulle kesäruuan salaateista vain

... Tomaateista, pekoneista, rakkaus rinnassain.

Tämä viikonloppu meni Killen kanssa niin yltäkylläisesti erilaisten syömisten parissa. Heti lauantai-aamuna juhlistettiin uutta kämppäämme köyhillä ritareilla, kermavaahdolla ja luomumustikkahillolla. Iloinen ateriointi jatkui myöhemmin iltapäivällä, kun Etiketti-lehden inspiroimana päädyimme valmistamaan Cobb Saladia eli Cobbin salaattia.

Ainakaan itseni ei tee yleensä kesähelteillä mieli syödä mitään lämmintä ruokaa. Lämpimän ruuan aiheuttaman lisähikoilun lisäksi kuuman lieden äärellä puuhastelu ei houkuttele. Silloin salaatti on hyvä vaihtoehto. Itse kuitenkin vähän karsastan salaatteja pääruokana: liian köykäisestä salaatista jää herkästi vain nälkä, ja silloin herkästi kiukuttaa. Cobbin salaatin kohdalla näin ei käy, sillä salaatti on amerikkalaiseen tapaan varsin tuhtia tavaraa. Salaatti myös koostuu monista lempiasioistani: pekonista, avokadosta, kirsikkatomaateista... Ei voi olla huonoa.

Täydellisiä avokadoja! Awesome!

Alunperin ohje on siis bongattu Etiketti-lehdestä, mutta erilaisia variaatioita siitä löytyy ympäri nettiä. Itsekin varioimme Killen kanssa ohjetta jossain määrin, laitan tähän siis oman variaatiomme:

Cobb Salad

(Alunperin 4-6 hengelle, Killen kanssa söimme 2 kertaa tästä annoksesta)

Sopivasti salaattia, itse käytimme pussillisen jotain kaupan valmista sekoitusta

Paketti (8 siivua) pekonia

2 avokadoa (varmista kypsyys!) 

18 kirsikkatomaattia 

Broilerin ohutleikkeitä (pakastimesta löytyi kolmen leikkeen paketti, leikeltiin ne paloiksi ja paistettiin)

1dl sinihomejuustoa murusina

Kastike:

3rkl punaviinietikkaa

2tl dijon-sinaappia

n. 1dl oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

Tältä se näyttää juuri ennen syömistä! Pahoittelut suttukuvasta, oli nälkä.

(Esivalmistelut: kaada viiniä lasiin ruuanlaiton nautinnon maksimoimiseksi)

1. Aloitettiin kastikkeen sekoittamisesta: ensin sinappi ja viinietikka keskenään, sen jälkeen vähitellen koko ajan sekoittaen öljyä.

2. Pese ja silppua salaatit astiaan.

(Muista siemaista viiniä sopivissa valmistusvaiheissa) 

3. Paista pekonit rapeaksi, pilko pieniksi paloiksi ja sekoita salaatin joukkoon. 

4. Poista avokadoista kivet ja kuoret, kuutioi hedelmäliha. 

5. Puolita tomaatit ja leikkele broilerit, ellet käytä valmiita suikaleita.

6. Kaada kastike salaattiin ja sekoita huolellisesti. Tässä salaatissa kastike vaikuttaa mielestäni lopputulokseen ja makuun erityisen paljon, kannattaa siis huolehtia, että kastike on sekoitettu huolellisesti.

7. Ripottele joukkoon sinihomejuustomuruja. 

Ruuan kanssa nautimme 

Viininä palveli ihanaan kesään sopiva ihana  La Jara Organic Rosé Frizzante. Ennen en jotenkin osannut innostua roseeviineistä: Kille joi näitä pitkin viime vuotta ja itse ihmettelin näitä enemmän tai vähemmän punaviinietikkaan vivahtavia litkuja. Voi, miten väärässä olinkaan! Roseet ovat nimittäin ihania.

Tänä kesänä, vahvasti ihanan Eeva Kolun roseehehkutuspostausten innoittamana, sain minäkin vahvan tunteen siitä, että kesä ja rosee ovat match made in heaven. Ja niinhän ne ovatkin. Sopii kesäisen salaatin kanssa tai ihan vain seurusteluun. Seurustelimmekin Killen kanssa ruuan jälkeen pitkän tovin roseen siivittämänä tuuletusparvekkeella.

Mainittu viini on myös erityisen hyvä kesärientoihin: viinipullonavaaja unohtuu hyvin herkästi matkasta. Kruunukorkkiin soveltuva avaaja löytyy yleensä kesäiltoina vähintään yhdeltä seurueen jäseneltä. Iloiseen kesämieleen se johdatti ainakin lauantai-iltana.

Sellaista tämän viikonlopun ohjelmassa! Mitäs teille kuuluu? Tällaisia ruokapostauksia on vallan hauska mielestäni näpytellä, kun ruokaakin tulee tehtyä lähestulkoon aina kun on nälkä. Kiinnostaisivatko ruokapostaukset useamminkin?